Venäjä pitää silmällä Pohjoiskalotin öljy- ja kaasuvaroja
Luuliko joku, että uusiutuvat energiat olisivat jo korvasnneet öljyn, kaasun ja energiaan liittyvän valtataistelun.
Venäjän Ympäristöministeri Yuri Trutnev kertoi Yhdyistynyt Venäjä puolueen tilaisuudessa Moskovassa, että Venäjä vuonna 2013 lähestyy YK:ta suuremmalla vaatimuksella Pohjoiskalotin alueiden hallinnasta.
(Lähde; Voice of Russia 25.9.2011)
Yhdysvaltain laivaston sotakoulutus varautuu sotilaalliseen väliintuloon Pohjoiskalotissa
Kuuma Kalotti
Kuluneen vuoden aikana meidän pohjoiset arktiset alueet ovat kuumenneet poliitisesti. Venäjä on esittänyt YK:lle aluevaatimuksia, Kanada, Tanska ja Yhdysvallat ovat suorittaneet massiivisen sotaharjoituksen (Nanook) ja nyt Yhdyvallat selvittää koulutushankkeella strategisia kipupisteitä parantaakseen omia voimasuhteitaan Pohjoiskalotissa.
Yhdyvaltain puolustusvoimien kysymyksiin keskittyvä Navy New Stand sivustot kertoo, että Yhdysvaltojen merijalkaväen koulutuksesta vastaava taho - The U.S. Naval War College alkaa selvitää muuttuneet Pohjoiskalotin arktiset olosuhteet erityisellä pohjoisella ohjelmalla joka on saanut nimekseen Arktinen laivastopeli 2011 ”Fleet Arctic Operations Game 2011”. Koulutusohjelmassa tai selvityksessa on merijalkaväen lisäksi mukana 80 eri tahoa; sotilaallisia- ja siviili järjestöjä sekä teollisuuden alan yrityksiä.
Operaatiossa selvitetään puutteita ja epäkohtia jotka rajoittavat yhdysvaltalaisen merijalkaväen toiminataa alueella.
Jäät sulavat ja avaavat tietä militarisotumiselle
”Globaali ilmaston muutos, kilpailu luonnon varoista ja selvittämättömät aluevaatimukset vaativat suurempa huomiota Pohjoiskalotissa” sanoo professori Walter Berbrick Yhdysvaltain merisotakoulutuksen laitokselta. Berbrick pitää mahdollisena sitä, että yhdysvalatain merijalkaväki voi milloin tahansa saada kutusun Pohjoiskalotilla tapahtuvaan todelliseen sotilaalliseen operaatioon.
(Lähde Navy News Stand 8.9. 2011)
Norja haluaa lisää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa
Yhdysvaltain laivoston virallisilla sivuilla kerrotaan, että komentaja Harry B. Harris Jr. on vieraillut elo-syyskuun vaihteessa Norjassa Haakonsvernin laivastotukikohdassa ja Andyan ilmapuolustuskohteessa.
Norjan Yhdysvaltain suurlähetystöstä Barry B. White alleviivasi vierailun merkitystä ja vaikutusta yhdysvaltain merijalkaväen toiminnalle Euroopaan ja Afrikan akselilla.
Norjan nopeat ja viekkaat
Bjorn Kvisgaard Norjan kuninkaallisesta laivastosta kertoo ylpeänä esitelleen yhdysvaltalaiselle komentajalle Fridtjof Nansen-luokan, HNoMS Helge Ingstad-luokan (F313), ja Skjold-luokan aluksia sekä rannikkoaluksia kuten corvette HNoMS Steil (P963). ”Corvettemme ovat erittäin nopeita ja viekkaita ” sanoo Kvisgsaard.
Yhdysvaltain sukellusvene Norjassa
Komentaja Harris poikkesi Norjan käynnillään myös Yhdysvaltain Los Angeles-luokan hyökkäys-suokellusveneellä USS Montelierillä (SSN 765) joka oli samaan aikaan Bergenissä, Norjassa.
Harriksen Norjan vierailuun kuului myös käynti pohjoisessa, jossa hän tutustui Pohjoisnapapiirillä sijaitsevaan Andoyan tukikeskuskseen jossa sijaitsee Norjan ilmavoimiena P-3 Orion asema ja 133. laivasto.
Lisää pohjoista yhteistyötä
"Olen kunnioitettu saadessani Yhdysvalatin armeijan komentajan tänne pohjoiseen P-3 yhteisöön. Haluan näyttää komentajalle tarkasti miten me täällä toimimme” selittää Norjan armeijan Gerhard Larsen 133. ilmalaivaston komentaja.
Larsen sanoo myös, että haluamme tehdä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa koska olemme liittoutuneet läheisesti sekä yhteydenpidon ja asekannan kautta. "Me norjalaiset haluaisimme lisää yhteistyötä ja sotaharjoituksia täydellisessä meri- ja ilmavoimaympäristössä" sanoo komentaja Larsen.
(Lähde: Yhdysvaltain merijalkaväen viralliset sivut, numero: NNS110901-14)
Rakennetaanko arktiseen pohjoiseen uutta kylmää sotaa?
Kanada huolissaan sukellusveneidensä riittävyydestä Kiinan ja Venäjän laivastoa vastaan. 90-luvulla sukellusveneitä valvottiin veden alaisilla sensoreilla ja erikoisaluksilla. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Kanda ei ole kehittänyt sukellusveneiden valontajärjestelmäänsä.
Militarisoitumisen mentävä aukko
Kenraali Walter Natynczyk ja puolustusmininisteri Peter MacKay toteavat viimeisimmässä tiedonannossaan että ”Suurin osa vanhaa globaalia infastruktuuria lopetettiin eikä tilalle rakennettu mitään”
Todisteita sukellusveneiden kasvavasta uhasta haetaan dramaattiseksi kasvuksi kerrotulla sukellusveneiden lisääntymisellä maailmalla; Kiinassa, Venäjällä ja Pohjois-Koreassa. Kanadan korkea sotilaallinen johto on taipuvainen esittämään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Oman sukellusveneiden havaitsemisjärjestelmän sanotaan olevan liian kallis.
Samaan aikaan kanadalaisen sukellusvenetiedotteen kanssa sanotaan Penteagonin tiedonannossa Kiinan kasvattavan sotilaallista kapasiteettiään mikä saattaa uhata Aasian Tyynen valtameren aluetta.
(Lähde:The Vancouver Sun 27.8.2011)
Kanada pullistelee arktisilla aikeillaan - saa Venäjän varuilleen
Globaali ilmastomuutos ja lämpeneminen on käynnistänyt kilpailun Pohjois Kalotista ja siksi myös Kanada etsii omia tapoja lisätä pohjoista vaikutusvaltaa. Venäjä on pyytänyt lupaa YK:lta laajentaa omia valtiorajoja pohjoisilla arktisilla alueilla.
Nanook 11
Kanada valmistautuu puolustamaan omaa osuuttaan pohjoisessa. Yksi kansainvälinen viesti Kanadan militäärisisestä voimistelusta on sen juuri aloittama soitlasoperaatio Nanook 11. Kyseinen operaatio on Kanadan, Yhdsavalojen ja Tanskan valtioiden yhteinen sotaharjoitus pohjoisilla aluevesillä.
Nanook 11 sotaharjoituksessa on mukana 1100 sotilasta mikä on kanadalaisia sotaharjoituksia ajatellen keskiverto luku. Kanada on kuitenkin samaan aikaan tehostanut muitakin arktisen alueen joukkoja mm. erityisiä ”Inuiitti rangers-joukkoja” jotka lienevät metsän- riistan ja rajanvalvontaan erikosituneita jääkärijoukkoja.
Joidenkin tulkintojen mukaan Nanook 11 on suuniteltu varaoituksena Kandana suurimalle alueelliselle kilpailijalle eli Venäjälle.
Pohjoinen on meidän
"Haluamme näyttää kansainvälisille kumppaneillemme että me olemme asettuneet tänne” snaoo komentaja - luutnantti Luc Tremblay Radio Kanadan haastattelussa.
Uusia kulkureittejä
Kanadan ja muiden maiden kiinnostus Pohjois Kalotista johtuu osittsain globaalista ilmaston lämpenemisesta ja konkreettisesti siitä, että jäätiköt sulavat ja avaavat mahdollisuuden uusille merireiteille alueella.
Heinäkuussa Yhdysvaltain kansallisen lumi ja jää datakeskuksen (NSIDC) mukaan alueella on mitattu kaikken matalin jäätikön mittaustaso sitten mittauslaitteiden asennuksen 1979.
Luvatun maan lumessa öljyn ja kaasun maku
Kandan Pohjoisten asioiden ja Aboriginaliasioiden ministeriö on myöntänyt lupia öljyyhtiöille kuten Husky Energy, ConocoPhilips, Imperial Oil, MGM Energy ja Shell etsä öljyä Beaufortin merellä ja Kanadalle kuuluvilla pohjoisimmilla alueilla. Pohjois Kalotin arkitset öljy ja kaasu varat ovat joidenkin tutkimusten mukaan arviottu vastaavan viidettä osaa planeetan luonnonvaroista.
LähdeLe Figaro 13.8.2011
NANOOK-operaatio kiihdyttää keskustelua Kalotin ylivallasta
Kanadan Nanook operaatio kiihdyttää keskustelua pohjoisen napaseudun ylivallasta
Kandan armeijan laivasto seilaa pohjoisen napaseudun vesillä Nanook:kiksi nimetyllä operaatiolla.
Nanook nimi vitannee elokuvaan ”Nanook of the North” joka aikanaan 1922 oli uraaavaava dokumentti Kanadan pohjoisen asukkaiden dokumentaatiossa. Kanadan sotavoimat avaa nyt uutta väylää pohjoisen uusissa voimasuhteissa.
Operaatio Nanook on jatkoa vuonna 2007 alkaneelle samannimiselle sotaharjoitukselle. 2011 Nanook-operaatio on elokuussa ja se kestää kaksi viikkoa. Nanook-operaatioon osallaistuu kandadalaisten joukkojen lisäksi USA:n rannikkovartiosto ja Tanskan kuninkaallinen laivasto.
Kanadan puolustusministeri Peter MacKey sanoo, että Operaatio Nanook näyttää toteen miten hallitus on sitoutunut yhteistyöhön ja pohjoisten alueiden ylivaltaan. Pohjoisten alueiden kiinnostus on nousussaan ja hallitus on asettanut arktisten alueiden suvereenisyyden tärkeysjäjrestyksessä erittäin korkealle, toteaa Mac Key.(Epoch)
Sulaminen avaa uusia merireittejä
Arktisten alueiden sulaminen mahdollistaa uusien merireittien käyttämisen. Pohjois kalotista on tullut uusien valtasuhteiden jakoalue, jossa eri maat tekevät omia aluevaatimuksiaan. Kansainvälinen keskustelu kiihtyi 2007 kun Venäjä sijoitetti oman valtiollisen lippunsa Pohjois Navalle.
Lähde: The Epoch Times 11.8.2011
Venäjän laskuvarjojoukkoja Petsamoon
Venäjä kiihdyttää Arktisen alueen militarisointia.
Nyt puolustusministeriön hyväksyntää odottava päätös tuo laskuvarjoyksikön Petsamoon - lähelle kaikkia pohjoisten maiden rajoja.(interfax)Joukkojen mahdollinen sijoitus tapahtuisi jo kuluvan (2011) vuoden aikana. (BarentsObserver)
Kirkenesin kaupungin (Norja) tuntumaan sijoitettavat venäläiset laskuvarjojoukot koulutettaisiin arkitsen sodankäynnin erikoistehtäviin ja varustettaisiin mm DT-30P Vityaz varusteisilla kulkuneuvoilla.
Petsamon yksikkö Pohjois Venäjällä on perustettu jo vuonna 1943 ja sen 45 divisoona osallistui Petsamon ja Kirkenesin kaupunkitaisteluihin. Venäjän ilmavoimissa tällä hetkellä 32 000 henkeä neljässä divisioonassa.
Lähde : BarentsObserver 11.8.2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






